hermu

Tulin kertomaan, että mikroaaltouunini kuoli. Se tuntuu olevan yleinen trendi tässä taloudessa - muistanette vielä, miten vanha pölyseniilitelevisioni sanoi sopimuksen irti kesäukkosella. Yritin tänään lämmittää ihan kiltisti nakkikeiton jämiä, kun start -nappula ei reagoinut. Ja ei kun vaan hakemaan huomenna uutta kaupasta! Minun syömiseni perustuu, ikävä kyllä, niin suurelta osin tuolle kapistukselle, ettei elämä kulje ilmankaan. Teen mikrossa esimerkiksi aamupuuroni. Mitä voimme päätellä tästä kaikesta? Universumi yrittää kertoa minulle suunnilleen, että lakkaa syömästä, senkin typerä läski. Universumilla on pointti, sillä tunnen itseni ryhävalaaksi. Kesäisen siivoojan lättämahan on korvannut gradustressimöllykkä.

Olen myös nukkunut, nukkunut ja nukkunut. Ai miksikö? Koska valvoin eilen ja katsoin vihdoinkin Walk the Linen, seuraavan aamun töistä huolimatta. Pätkä oli varsin mielenkiintoinen pässille, joka ei tiedä Johnny Cashista yhtään mitään. Vaikka kyseessä onkin melko perinteikäs rokkitarina (josta oli ilmeisesti kuitenkin vedetty mutkat suoriksi), onnistui se vaivihkaa hiipien koskettamaan minua. Tällä saattaa olla jotakin tekemistä mielettömillä näyttelijäsuorituksilla, joita leffassa piisasi. Odotetusti Joaquin Phoenix oli niin valtavan hyvä Cash, ettei muusta väliä. Reese Witherspoonkin yllätti hienolla roolityöllä, ja, kuten kaikissa lukemissani arvioissa on suunnilleen todettu, nosti osakkeitaan sieltä blondin kostojen pohjamudista huimasti. (Kyllä, luen huvikseni yleensä jälkeenpäin arvioita elokuvista, joita katson. Se tuntuu siltä kuin kokemusta jakaisi.) Respectit pääosien esittäjille myös itse laulamisesta.



(kuva)

Pätkä herätti tietenkin myös tukahdutetun sisäisen romantikkoni, sillä se on täynnä hyvinkin hienoja kohtauksia pääparin välillä. Ne myös pelastivat leffan pienimuotoiselta tylsyydeltä.

Oikeesti kaikki tytöt vaan haluaa tulla kosituiksi lavalla.

Vuosijuhlat olivat oikein makoisat. Ilta tosin alkoi minulle tyypilliseen tapaan failien kasautumisella, kun kioskilta hakemani kaljatölkit päättivät kummatkin hajota ja valuttaa sisältönsä esimerkiksi rappukäytävään, laminaatille ja meikkieni sekaan (yh). Tämän lisäksi netti takkuili ja boottailin konetta sen seitsemäntoista kertaa, kun tytöt istuivat hölmistyneinä sängylläni. Kaiken kiireen ja juoksemisen ohessa hienot smokey eyesini tietysti valuivat jonnekin poskille. Onneksi kaikki saatiin kuitenkin suhteellisen hyvin reilaan ja loppuilta sujui miellyttävämmin. Smokey eyesit ja horokkelimekko johtivat jonkinlaiseen epäilyttävään itsetuntoboostiin, ja juoksin kyselemässä kaverilleni tupakkaa tuntemattomilta ihmisiltä (miehiltä). Normaalisti en tee tuollaista ikinä. Oikeasti todella surullista, että siihen tarvitsee jotain meikkejä.

Sunnuntai meni perinteisesti maatessa sängyssä ja katsellessa Greytä, toivoen nopeaa kuolemaa. Onko se iän vaikutusta, jos darraan liittyvät yhä useammin ihmisviha ja maailmantuska? (Vai pitäisikö dokata kenties vähemmän? Ei tule onnistumaan, lähitulevaisuudessa häämöttävät muunmoassa eräätkin pikkujoulut, syntymäpäivät ja valmistujaiset. Älkääkä sanoko, että ei niissä viinaa tarvitse olla.) Joka tapauksessa raahauduin tässä haamulookissa kauppaan ostaakseni sipsejä ja nakkikeittoaineksia, ja törmäsin kuin törmäsinkin jouluiseen Jyväskylään. Ilmeisesti keskustassa avattiin joku joulukatuasia ja illalla sain nautiskella paukkeestakin, kun lapsosille pistettiin kunnon ilotulitusta taivaalle. Tuli ihan fiilis.

Siispä, eilisestä inspiroituneena, olen tänään hakenut lahjoja postista ja paketoinut niitä glögimukin kanssa. Nyt niitä on jo kymmenen tuolla ja olen megatyytyväinen. Joulu pelastaa jälleen todellisuudelta. Sanokaa vaikka materialistiksi, mutta minua rauhoittavat tällaiset projektit hirveästi. Saan huiman viiden päivän vapaan juuri oikeaan aikaan aatoksi, enkä tietenkään malttaisi odottaa. Minä en ole mikään maailman eniten perinteisiin nojaava ihminen, mutta jouluna tarvitsen Lumiukon, omatekemäni luumupiirakan ja aidon kuusen. Oi ja voi...


Kohta jaan ne, odottakaa vielä hetki.

On aina hieno tunne, kun katsoo Youtubesta ohjeistusvidskuja saadakseen aikaan hienon smokey eyes -meikin. Sitä miettii, että nyt kiitos naamaan jotakin tavallisesta tummanruskea-vaalea-sörsselistä poikkeavaa. Sitä miettii, että nyt panostan. Lopputulokseen päädytään lainaten mamman meikkejä ja sotkien ja naureskellen. Itse puhkut tyytyväisyyttä ilmestyessäsi olkkariin uudessa lookissasi, kunnes pikkusiskosi, 10 vuotta, toteaa:

"Kauheet meikit. Säälin sua."

Sitten äiti haukkoo henkeään - huolimatta siitä, että vakuutan meneväni vain baariin tämän näköisenä. En mä normaalisti hei.

No, kohta menen junaan, joten ehkä se konnari luulee mua prostituoiduksi. Vuosijuhlat alkakoon. Käytän tilaisuuden demonstroidakseni uuden puhelimeni entistä parempaa kameraa (vanha päätti olla vastaanottamatta puheluita ylipäätään, mikä osoittautui liian isoksi ongelmaksi):


Ei se tossa ole niin överi, mutta tajuatte. Onpas tyhmät ripsetkin.

Viimeisimmän angstimerkinnän angsteista pääsee tunnetusti eroon vain yhdellä tavalla. Siihen sisältyy parhaita ystäviä, yli sadan euron uudet nahkasaappaat ja skumppaa. Kreisibailauksen on tänään siis tarkoitus torjua yleistä angstia asianomaisten keskuudessa. Angstin teemat pyörivät sellaisilla alueilla kuin "gradu on paskaa", "pojat on ihan tyhmiä" ja "haluan koiran". Bailauksella on kuitenkin myös toinen funktio - skippasimme taannoin ainejärjestömme muodolliset vuosijuhlat, joten pidämme nyt omamme. (Ystävyytemme on peräisin jo pääsykokeista, joten sitä sietääkin juhlistaa.) Tästä ovat peräisin juhlajuomateema ja illan dress code, pikkumekko.

Aamupäivästä tarkoitus oli vielä lukea raa`alla voimalla täällä vanhempieni luksusluolassa, ennen kuin lähden junaan ja korkkaan ensimmäiset. Ikävä kyllä isäni päätti juuri imuroida, jolloin en millään kykene avaamaan kirjaa. VOI DAMN. Kerta kaikkiaan pakko kuunnella lisää Murmanskia (joka aiheuttaa muuten hirveät rakkausaallot) tai muita Spotifyn syövereistä nousevia täydellisyyksiä. Olisinpa rikas niin hakisin heti kaikki maailman levyt kaupasta. On ollut muuten hyvin mukavaa nollata taas muutama päivä täällä keskellä ei-mitään. Toistaiseksi fiilis on mukavan odottavainen ja positiivinen, varmaan ekaa kertaa tällä viikolla. Onkohan kovinkin yleistä, että opiskelija käy hermolomalla porukoillaan? Menevätkö oma vanha huone, äidin tekemät ruuat ja sauna muillekin kenties jonkinlaisesta psykiatrisesta hoitolaitoksesta? Hah.

Halusin, anyway, ennen kaikkea jakaa tässä merkinnässä kanssanne osan biisistä, joka on kiirinyt kaiken kreisibailauksen tunnussäveleksi. (No, melkein.) Samae Koskinen laulaa Hevonen -biisissään "rakastetaan koko ihmisplaneettaa". Kuten tiedätte, mikään ei voisi paremmin kuvata viimeaikaisia olojani. Tahdon laulaa ja julistaa tuota koko maailmalle. (Siihen voi hyvinkin tarvita sitä viiniä alle.) Sen oheen tarvitsen ehkä vähän Pulpia, sillä jostain syystä musta tulee humalassa brittipoppirokkidiggari. Your name is Deborah, Deborah. It never suited ya.

Saatan huomenna raportoida, miten vuosijuhlat sujuivat, mikäli pystyn nousemaan sängystä.

Tämä on nyt neljäs kerta, kun avaan LJ:n, ja alan kirjoittaa.

Haluaisin olla joku mahdollisimman yksinkertainen alkueläin, jolla ei ole varsinaista limbistä järjestelmää, eikä frontaalia korteksia, eikä varsinkaan amygdalaa, eikä mitään oikeaa aivopuoliskoa. Tunteet ovat hankala asia. Yksinkertaisen alkueläimen sijasta olen hirveä lihava tyttö, joka pitää kädessään viidennettätoista teemukillista ja jolla on musta viltti niskassaan kylmässä asunnossaan. Ja joka tuntee. Aina ei mene nallekarkit tasan ja kohtalo vittuilee.

En ole koskaan ollut mikään itsevarma ihminen. Kaverini kutsuvat tätä ilmiötä nimellä Emma-lasit. Tulkitsen aina kaiken niin, että voin vetää johtopäätöksen, jonka mukaan olen toivoton - siis ikään kuin huonon itsearvostuksen värittämien lasien läpi. Mun tarvitsisi nyt viskoa ne lasit johonkin helvettiin, jos meinasin selvitä kaikista näistä haasteista. Kaikista niistä. Miten se tehdään?

Oh Mother, I can feel the soil falling over my head
See, the sea wants to take me
The knife wants to slit me
Do you think you can help me?

Illassa voi olla vain yksi soundtrack:


(kuva)

Todiste siitä, että olen yrittänyt elää terveellisesti (ja samalla todiste siitä, että katson telkkaria, kun voisin lukea):



Voin kertoa, että tuo oli aika pahaa. Mausta tuli mieleen jotkut vauvanruokapöperöt. Mutta pysyin keittolaiharissa! Terveellisyyden nimeen vannoen rukoilen, etten saa possuista nuhaa nyt, kun parin viikon päässä häämöttävät samana päivänä jättitentti ja ainejärjestön pikkujoulut - jee, jee, jee - Freetimessa. Ois niiq ihan pakko päästä. Nyt kun sanoin sen, olen varmasti vuoteenomana sillon. Tai kuollut.

(Huomatkaa, kuinka hurmaavasti McDreamy katsoo kuvassa tuolta keittopurnukan takaa.)

Kertokaa mulle. Miksi lueskelen iloisesti pallokaloista Wikipediasta? Onko tämä jotakin tiedostamatonta etäisyyden hakemista graduun ja sen tekemiseen ja kaikkeen muutenkin etäisesti järkevään? Olenko saamassa jonkinlaisen romahduksen taas?

"Pallokalojen kasvot näyttävät ilmeikkäiltä. Niillä on voimakkaat leuat, ja leukoja liikuttavien lihasten takia sieraimet ja silmät mahtuvat vain pään yläpinnalle kuten sammakoilla. Niillä on lihaksikkaat huulet, joita ne mutristelevat syödessään. Koska kalan pääravintoa ovat kuorelliset selkärangattomat, sen on vaikea nähdä, onko ruoka pilaantunutta, ja sen täytyy luottaa makuaistiinsa."

"Sekä meressä että makeassa vedessä elävien pallokalojen on useita kertoja raportoitu purreen ihmisiä, katkoneen tytöltä varpaita ja miehiltä sukupuolielimiä."

Kattokaa nyt sitä.


(kuva ja tekstit: Wikipedia)

Mua väsyttää, ja olen laiska mammutti, mutta kerron silti teille, että...

...Kentin uusi Röd -rieska on parempi kuin odotin. Hjärtaan on jo pakkomiellekin. Ainakin toi pesee edeltäjänsä.
...selkään koskee.
...asioiden auki puhuminen entisten significant othereiden kanssa on todella vapauttavaa.
...Freetime on ainut baari maailmassa (no, Jyväskylässä) jossa viihdyn oikeasti niin hyvin, että jaksaisin olla pidempäänkin kuin pilkkuun. Näin silloinkin, kun takana on tequilat.
...Editorsin Like Treasure on noussut The Boxerin ohella uuden levyn megasydänbiisiksi, ja tuo lätty ylipäätään alkaa vasta nyt näyttää todelliset kyntensä tälle tyhmälle.
...pienimuotoisen gradutyöskentelyn lopputuloksena minulla on outo, psykoottinen viha-/rakkaussuhde aiheeseeni. Kun löydän jotain jännää tai luen artikkelia, saatan innostua hyppimään ilosta. Toisaalta mua vituttaa ja väsyttää tehdä tota, enkä osaa mitään.
...labrat ei tunnu loppuvan ikinä. Tosin viimeistä viedään ensi perjantaina, mutta silti.
...paskinta, että sataa lumiräntäpaskaa, enkä voi mennä lenkille (tekosyy! TEKOSYY!) tai käyttää Conversejani. Jep, mä ostin ne sadalla eurolla ihan oikeasti. Ensin ne olivat helvetin kivuliaat eivätkä istuneet millään jalkaan, ja pelkäsin jo, että tostakin tulee pelkkä epic fail. En edes aluksi uskaltanut (siis kehdannut) kertoa ihmisille, että sattui, ja suunnilleen irvistelin kotimatkat yliopistolta luukulleni. Hihi. Sitten kuitenkin vain venyttelin niitä ja kävelin niillä urhoollisesti, ja nyt ne ovat jo kuin luodut elämään kanssani aina hamaan loppuun asti - koska neurokirurgirokkariakaan ei näy...

Meen nollaamaan.


Kun makaan lattialla käpertyneenä kävyksi, ne hengaa mun kanssa. Ja yhdessä he diggailivat Joakim Bergin ääntä, kunnes aurinko laski.

Selvisin jotenkin pahimmasta viime viikon romahtelusta, ja nyt olen melkein siinä hyväksymisen vaiheessa. Hyväksymisen vaiheessa todetaan, ettei olla yli-ihmisiä, eikä voida tehdä Isoa G:tä tai mitään muutakaan, jos ei jakseta tai löydetä aikaa. Perjantaina on tapaamista ohjaajan kanssa. Odotan epärealistisesti jonkinlaista positiivisen megamotivaation valumista päälleni ko. tilanteessa. Asia on toistaiseksi loppuunkäsitelty.

Tulin puhelemaan tänne koulun sijasta lähinnä tuosta Jyväskylän lenkkipolkumekasta, Harjusta. (En tiennyt, onko se oikeasti erisnimi, joten jouduin googlettamaan ja toteamaan, että on - ja että tällä samaisella Harjulla on myös omat sivut Wikipediassa. Hihihi.) Joka tapauksessa tein ystäväpojan kanssa keittodieettisopimuksen. Joka toinen päivä lämmin ruoka tulee olla keiton muodossa, ja toteutinkin tämän tänään jo opiskelijaruokalan broileri-juusto-sopalla (joka oli saletisti todella terveellistä, kuten kuulostaa). Lisäksi joka toinen päivä tulee käydä lenkillä. Lenkkiasian innoittamana päätin vihdoin katsastaa liikunnan muodossa tuon jylhän ... asetelman (!!) kämppäni vieressä, lähes neljän jyväskyläläisvuoteni jälkeen.

Vaikka olen nyt käynyt tuolla vain kahtena iltana kävelemässä sen 40 minuuttia (juuri sopiva aika päivittäin toteutettavalle lenkille, sillä minä vittuuntuisin heti enempään), voisin väkertää paikasta vaikka minkälaiset Top 4 -listat Ylex:ään. Tämä oli kyllä nyt niin kympin idea, että toteutan, ja integroin valivaliin samalla hieman omia liikuntatottumuksiani.

Harjun arki-illan vieraat, top 4

1. Ällöttävät seksintappajahousuissa juoksevat (nuoret) miehet

Minä en tiedä liikunnasta, enkä varsinkaan juoksemisesta, mitään. Siksi en näe sitä funktionaalisuutta, joka tulee niistä kireistä ihonmyötäisistä seksintappajapöksyistä. En koskisi tollasiin juntteihin pitkällä tikullakaan. Ne ovat varmasti niitä liikuntatieteilijöitä (joiden leikkimielisestä dissaamisesta en luovu koskaan). En tiedä, kuuntelevatko ne edes musiikkia juostessaan. Ainakin tänään ne tuoksuivat myntholilta loikkiessaan lihaksikkaine reisineen ohitseni.

2. Ällöttävät porukassa juoksevat iloiset ihmiset

Minä en siedä muita ihmisiä harrastaessani liikuntaa. No okei, kävelymuotoiselle lenkille voin lähteä seuraksi, mutta siihen se jää. Yritin sietää lukioiässä jumpassa käymistä, mutta vihasin aina joka hetkeä. Joitakin kuulemani mukaan hyödyttävät muut ihmiset siinä mielessä, että niiden läsnäolo motivoi näyttämään, mutta minua ei kiinnosta. Siksi en käsitä, mistä nämä ryhmässä juoksevat tyypit tulevat. Nytkin niitä puski vastaan koko ajan! AAAARGH. Sitten ne pellet vielä venyttelevät jotain kiviä vasten tosi pron näköisinä. Ainoat olennaisasiat, mitä lenkkipolulle tarvitsee, ovat iPod ja indierokki. Aamen.

3. Juoruilijat

Trendikkäissä kledjuissa "kuntoilemaan" lähteneet Marsa ja Irma, jotka kertovat toisilleen kaiken olennaisen siinä ohessa. Myös Irmeli, joka puhuu puhelimeen miehensä potenssiongelmista samalla, kun kiskoo pörröistä söpöä pikkukoiraa hihnassa. Myös Nipa ja Tseba, jotka haluaa niiq laihtuu ja pääsee hei ens vuonna yläasteelt.

4. Randomit evonoobit

Joukkoon selvästi kuulumattomat. Esimerkiksi ihmiset, jotka pitävät päässään isoja kuulokkeita, saattavat hetkellisesti innostua pyrähtämään juoksuun Metricin Stadium Loven soidessa, liikkuvat liian isoissa toiselle sukupuolelle tehdyissä verkkareissa ja festarihupparissa, kävelevät polkuja muihin nähden väärään suuntaan, ylenkatsovat muita ja miettivät päässään jotain typeriä top 4 -listoja.

Nyt glögii.

Joskus sitä huomaa, että on liikaa tekemistä. Juuri nyt olen tilanteessa, jossa olen koko päivän lukenut viimeistä kandini sivuainetta loppuun, viimeistä tenttikirjaa, helvetin monta sivua, ja päätä särkee. Samalla takaraivolohkossa jomottavat ne tosiasiat, että ensi viikolla on esitelmä, ja joulukuun alussa JÄTTITENTTI, johon en ole ehtinyt lukea mitään. Pahin on kuitenkin se, etten ole muiden kiireiden ohella ehtinyt työstää isoa pahaa G:tä. Joka suunnalta jengi paasaa ja ihkuaa sitä, miten ovat nyt alkaneet lueskella ja kirjoitella omiaan ja ja ja... OLKAA HILJAA. Lupaan purra, jos joku vielä kerran kysyy, olenko tehnyt sitä. (Ei, en sano sitä sanaa ääneen.) Niin ja viikonloppu on töitä, tietysti.

Lisäksi possutauti on täällä nyt aikuisten oikeasti. En minä (enää) pelkää (ainakaan niin hysterisoivasti) mitään multi-organ-system-failure-jotain-sellasta, tai teholle joutumista, vaan enemmänkin esimerkiksi sitä, mitä joku flunssaepidemia tekisi meidän aineistonkeruulle. Ainakin se lykkäisi sitä isosti. Jihuu.

Mä tahtoisin vaan kuunnella At The Drive-Iniä, jonka vihdoin löysin - Disco Ensemblen fanityttönä oli tietysti selvää, että rakastuisin tähän mikä-lienee-post-hardcoreen heti. Mä tahtoisin kuunnella myös Editorsin The Boxeria, joka on uudelta levyltä ensimmäinen isot, isot sydämet aikaansaanut biisi. (No okei, Papillonkin sai, mutta ne sydämet oli pienemmät.) Mä tahtoisin myös kuunnella Joy Divisionin Disorderia ja Shadowplayta. Ja sitten vielä gunnareiden Estrangedia, ja vähän The Curen A Forestin Tree Mixiä. Kaveri muuten jätti tänne synttäreiden yhteydessä Eniten vituttaa kaikki -opuksen, joka summaa tämänkin kohkauksen hyvin. Lainaan suoraan sivuilta:

"Musiikki on mun koko elämä" -yksinkertaisuudet
Mitäpä jos tarkastelisit tota sun surkeaa elämääs sen verran kriittisesti, että huomaisit, että siinä kannattais olla muutakin sisältöä kuin joku paska bändi?

Couldn`t have said it better, really. Menen takaisin lattialle makaamaan.

Perjantaiset syntymäpäiväjuhlani olivat kokonaisuudessaan hyvin onnistuneet. Lauloimme Hokkasen Timoa ja Samae Koskisen Hevonen -biisiä (jota ystäväni Minna syvästi vihaa). Sain paljon kaikkea ihanaa. Lahja-alttarille päätyi uusin Hugleikur Dagssonin kirjanen, viinipullopussukka Wine is cheaper than therapy -tekstillä, suklaata, kaksi boksia Greyn Anatomiaa ja niin edelleen. Kaveri kaatoi punaviiniä matolle, ja paniikissa (ja humalassa) heitimme päälle kasan suolaa, jota tänä aamuna imuroin pois epätoivoisesti. Kuolasimme porukalla Edward Cullenia ja joku googlasi sen näyttelijän iän. Herra Pattinson on syntynyt 1986, mikä sai meidät kasiseiskat yhä vain realistisemmin kuolaamaan. Baarissa oli myöhemmin lievää draamaa, mutta kaipa se kuuluu asiaan tai jotakin. Nightiin emme enää ennen yhtätoista mahtuneet, kun jonot olivat megalomaaniset - joten PMMP tuli missattua jälleen. No, olisi pitänyt tajuta. Tanssin sitten lopulta Freetimessä Interpolin Slow Handsia jonkun samanhenkisen tytön kanssa ja koin musiikkiorgasmeja.

Lauantaipäivä meni kuitenkin lievässä ihmisvihassa peiton alla sen draaman ja yleisen darran vuoksi, ja tämä johti vihdoinkin Control -leffan katsomiseen. Olen odotellut, milloin Joy Division aukeaa mulle kunnolla (koska se on ollut kaiken järjen mukaan vain ajan kysymys), ja nyt taitaa juuri ehkä olla se hetki. Lisäksi leffa inspasi minut himoamaan mustaa trenssiä, jonka kaulukset voisi nostaa kohti taivaita Ian Curtisin hengessä... kaiken kaikkiaan leffa oli loisto, kuten odotettua. Esimerkiksi ne live-kohdat oli toteutettu niin hyvin, että tuli sellainen viba, että näkisipä sitä vielä tämän bändin soittamassa. Kantsii uskoo unelmiinsa ja silleen.


Teetä, suklaata ja lahjaksi saatu Pentikin kynttiläasia lämmittivät leffan ohessa.

Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että pojat soittivat illalla leffan aikana ja päädyin sen jälkeen jälleen Freetimeen. She`s lost control. Jos joskus kelaatte, kannattaako yrittää selvitä liian isoilla platform-korkkareilla koko iltaa niin, että tunkee kenkiinsä vessassa paperia... ei kannata. Tanssilattialla ei ensinnäkään saa ottaa kenkiä pois, ja toisekseen, lopputuloksena ovat todennäköisesti kipeät varpaat. Olen oikea Einstein.

Nyt tuntuu juuri ehkä siltä, etten kahden päivän putkeni jälkeen muista, millaista on olla selvinpäin - siis ei darrassa eikä humalassa. Huomenna odottaisi se ikävä arki (lue: töitä, lukemista ja labraa). Olen yrittänyt lukea vähän erityispedagogiikkaa ensi perjantain tenttiin, mutta kaiken kaikkiaan päiväni on mennyt sen Joy Divisionin musiikin ja Greyn Anatomian dvd:iden kanssa. Onneksi jostakin tipahti elämääni tunti lisää (eli kelloja siirrettiin), joten voin nollata nyt edes hetken.

Nousen täältä kyllä. Lupaan. Mutta ensin syön suklaat loppuun, koska huomenna alkaa taas Terveellisempi Elämä, eivätkä Wiener Nougatit tuolla auta sitä yhtään. (Loogistahan siis on, että ne on tuhottava heti.)

Vuotta vanhempana oli aamulla mukavaa herätä mamman onnitteluviestiin, mutta kaiken kruunasi Disco Ensemblen kesävalokuvablogiasia. Ei ole parempaa syntsälahjaa kuin kuulla pampuloista jotakin. Olen viime päivinä myös hajoillut tälle, tai siis lähinnä ekalle kysymykselle ja sen vastaukselle. Jollain sairaalla tavalla samaistun kysyjään, mutta se nyt ei liene mitään uutta.

Tämä päivä meneekin erkkapedan kanssa, klikkaillen välillä mailista ilmoituksia Facebookiin tulevista viesteistä. Nice.


kuva

Voisin ehkä mennä tänään kauppaankin, kun reissuja tarvitsee todennäköisesti kaksi, johtuen perjantaita varten varautumisesta ja kokkailusta. Jännä, ettei ikäkriisiä edes pukkaa. Sitä vastoin tuntuu, että elämää on vielä edessä. (Hän sanoi näin, käveli ulos ovesta ja rekka ajoi hänen päälleen. Koputan puuta.) Kaiken kaikkiaan on todettava, että...

I like you guys.

Juttu on nyt niin, että minä sorruin syömään karkkia. Se johtuu siitä, että

...en kestä erityispedagogiikkaa enää sekuntiakaan. Vaikka onkin ko. sivuaineen viimeinen tentti ikinä, niin ei vaan jaksa.
...minulla ei ole poikaystävää. Tosiasia, jonka olen yrittänyt kieltää viimeiseen asti.
...minulla ei ole mallin kroppaa. Tosiasia, josta olen kyllä ollut aina kiusallisen tietoinen - ja karkkihan parantaa, kuten tiedetään.
...iPodini on sillä tavoin särkirikki, että mistä tahansa kuulokkeista kuuluu vain toinen korva. Miksi se tekee mulle niin, miksi? Kaikkien näiden vuosien jälkeen!
...perjantaihin on vielä kaksi päivää, ja siinä on ainakin kaksi päivää liikaa.
...labrassa on ollut hankalaa. Gradu on hankala. Maailma on hankala.


Ainut oikea tapa syödä karkkia on keltainen karkki yhdistettynä mustaan. Ei punainen tai vihreä, vaan vain ja ainoastaan keltainen. Tuo etualalla oleva rinkula on siis toisin sanoen todennäköisesti maailmanhistorian nerokkain keksintö. Ohessa noitapilli ja tuo apinanaama edustavat lemppareita mustia karkkejani, jotka täydellistyvät yhdistyessään noihin lääkenappien näköisiin juttuihin. Ja jos nyt kelaat, että mitä helvettiä, niin kyllä, tämä oli jonkin sortin karkkianalyysi. Ja minä olen ihan oikeasti huomenna kakskytkaks.

Jostakin ihmeen karkkimasentelumaasta pelastaa muunmoassa Simpsonien Flaming Moe`s -jakso, sekä tehosoittolista:

Guns N' Roses - Estranged (Olen jo niin pitkällä tässä, että halajan old school -tyyppistä gunnari -teemaista paitaa. Syytän Radio Rockia.)
Band of Horses - The Funeral (Miksi helvetissä en ole ennen tajunnut, miten tajuttoman upea tämä biisi on?)
Kent - Töntarna (Luulen, että tämä aukesi, vaikka sen piti olla ihan huono.)
Miike Snow - Cult Logic (Tekotrendikästä, mutta kyllä vaan tippuu mulle.)
The xx - Intro (En tajua, mutta inspaannun tästä lukemaan vanhoja pöytälaatikkostoorejani, ja sitten nostalgisoin niiden kanssa ja kaikkea.)
The Shins - Black Wave (Koin tänään niin monta aaaahhhia tämän kanssa, että saa luvan liittyä jonon jatkoksi. Ja tuohon alle. Joku tyyppi on väkerrellyt videon ko. laululle.)



Helkkarin Spotify. Sekin taisi vihdoin aueta mulle kaikissa mahdollisuuksissaan. On liian helppoa rakastua miljoonaan levyyn. Aaaahhh.

Joka tapauksessa on vielä yksi seikka joka auttaa minua jaksamaan: se tuleva perjantai. Synttärini ovat paisuneet siinä määrin, että yksiööni on tulossa nyt minä ja yksitoista henkeä. Älkää kysykö, mihin ne laitan. Varmaan istuvat lattialla patjalla. Joka tapauksessa hype on mieletön ja odotan hirveästi näkeväni kaikkia ihania ystäviäni. Megalomaanisen siistiä, että kaikki oikeasti tulevat - ja kirjaimellisesti ympäri Suomea, muunmoassa akselilta Iisalmi - Kuopio - Helsinki... yey!

Tästä on vissiin tulossa jonkinlainen darra-livejournal, mutta kiistämätön tosiasiahan on, että minulla on nytkin krapula. Eilen näkökentässäni näytti suunnilleen tältä:



Juomapeli silloin tällöin pitää mielen virkeänä. (Mainittakoon muuten tässä, etten tunne kortteja lainkaan. En pelaa siis mitään (paitsi juomapelejä), en tunne maita tai vastaavia, eikä minua edes kiinnosta tuntea. Tästä melkein koitui ongelmia lukion tilastotieteen kursseilla. Ja ei, en myöskään halua oppia tätä jaloa taitoa, jota niin mummojen keskuudessa arvostetaan. Älkää siis yrittäkö opettaa, se on turhaa. Nauraa saatte.)

On myös rentouttavaa käydä vuokratussa citysaunassa analysoimassa ja juosta sieltä bikineissä ylös parvekkeelle, kuunnellen alhaalla mouruavan Väinönkadun ääniä. Hengitys höyrystyy ja voi katsella taivaan tähtiä onnellisin (siis humalaisin) silmin. Kun tähän ynnää vielä paljon uusia naamoja, hyvää ruokaa ja Michael Jacksonin biisit taustalle, ei mene ollenkaan pöllömmin. Beat it. Haluan myös mainita, että kun kyseessä kerran olivat ystäväni syntymäpäivät, hankin hänelle täysin aliarvostetun instituution - ystäväkirjan! Väitän, että niiden täyttäminen pakottaa mielenkiintoiseen itsetutkiskeluun ja luo konkreettisia todisteita siitä, että joskus vielä uskoi pystyvänsä elämässä johonkin jännittävään. Niille voi sitten hajoilla viiskymppisenä nobodyna. "Minusta tulee isona rikas ja menestyvä uraihminen."

Lopulta aikainen aloittelu koitui kuitenkin Suureksi Pahaksi Päänsäryksi, joten kotiin oli pakko pelastautua. Tarkalleen ottaen tämä oli ihan hyvä juttu, kun seuraavana aamuna oli vaihteeksi seminaari yhdeltätoista. Tämä päivähän alkoi mahtavasti räntäsateessa. Koululle päästyäni onnistuin kaatamaan tärinöissäni Sonaatin take away -purkin kahvit keskelle valkoisen paitani etumusta. Olin sitten se likainen tyttö koko loppupäivän. Onneksi luennoitsija oli kerrankin kiva ja ruoaksi oli riisipuuroa, josta pidän. (Ne jouluvibat!)

Nyt keskityn vetämään juustoriisikakkuja ja juomaan lähitulevaisuudessa sitä rakkausglögiä. Minulla on myös huomennakin vapaapäivä (ihanaa), joten voin koko yön pohtia luvan kanssa uudestaan parisuhde-/kiinnostus-/deittailukriteerejäni. Ne on nyt virallisesti todettu vähän liian tiukoiksi ja hupaisiksi, myös miespuolisten ystävieni taholta. Voisi olla ihan jees myöntää ja tajuta, ettei suomalais-ranskalaisia vampyyrin näköisiä indierokkarineurokirurgeja kävele huivit kaulassa vastaan joka päivä. Ehkä pitäisi vaan antaa periksi ja suoda edes pieniä mahdollisuuksia avoimemmin...

PS. Luon ensi viikoksi soittolistaa, johon yritän sisällyttää kymmenen ihmisen (synttärivieraideni) musiikkimaut. Voin kertoa, että koossa on jo nyt varsin jännä ja mukavan monipuolinen paketti - jengiin kun mahtuu oikeasti ihan kaikenlaista tallaajaa. Tosin yleisvibat ovat vaihtoehtorokissa, koska nää on MUN SYNTTÄRIT (hah hah), ja tiettyjä ehdottomia kieltoja on: tässä asunnossa ei tulla koskaan, KOSKAAN kuulemaan esimerkiksi Cheekiä. Ei edes vitsillä.

Erinäisiä huomioita:

Mikään kouluasia ei tunnu edistyvän. En saa luettua, koska erityispedagogiikan kirjojen "minuus kehittyy vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa" -pölinä on JOSTAIN KUMMAN SYYSTÄ jo aika wanhaa tavaraa neljännen vuoden psykan pääaineopiskelijalle. En saa tehtyä gradua, koska aikaa ei (muka) ole. En saa aloitettua esitelmän tekemistä. Lähitulevaisuuden must-asiat liittyvät tälläkin hetkellä enemmän tiskaamiseen, imurointiin ja Frendien katsomiseen.

Työt menevät kyllä, mutta niiden viemä aika ja uni rajoittaa edelleen kykyäni tehdä asioita. Ylläri.

Minä sitten rakastan lahjojen väkertelyä. Tulossa ovat kahden kaverin synttärit ja vaikka lahjani ovatkin perinteisesti typeriä, on niissä sentään aina idea. (Vaikka se olisikin typerä idea.) On todennäköistä, että minä saan ideointivaiheessa koko lahjasta enemmän irti kuin sen saaja. Joskus on ihan oikeasti kivempaa antaa kuin ottaa! Nimim. Lähetin ex-poikaystävälleni nimettömänä postissa Bertin rakkaushuolet -kirjan taannoin synttärilahjaksi. Elettä arvostettiin (ja hokaistiin kyllä viidessä minuutissa, ettei kukaan muu maailmassa kuin minä noin tekisi).

Äskeisestä saa hienon aasinsillan jouluun. Mulla on jo mielessä kujeiluja lahjoiksi, jihuu. Lisäksi kaupassa myydään taas glögiä, jota ostin ja vetelen nytkin naamariin. Glögi on rakkaus. Minä, glögi ja fiilis. Vain me. (Itse asiassa huomasin ostaneeni vielä porkkanalaatikkoa ruuaksi tänään, pitäisiköhän huolestua?)

The XX:n samanniminen levy on nyt toisella kuuntelukerralla edelleen rakkautta. Samoin Kent-vaihe on jatkunut yhä, vaikkei uusi sinkku Töntarna tai itse asiassa mikään uudemmasta tuotannosta hirveämmin pistä värisemään. Vituttaa taas joka kerta, kun näen mainintoja siitä tulevasta Suomi-keikasta, kun en minä sinne(kään) ketään saisi messiin. Lisäksi olen jumiutunut edelleen Julian Plentiin (se on ihan ok, koska olen kuitenkin menossa Paul Banksin kanssa naimisiin).

Olen myös taantunut seiskaluokkalaisen tasolle. Kaverini tunki käteeni Twilightin, siis sen kirjan. Ihan hirveää, huonosti kirjoitettua teini-fan fiction-hölöhölöähän se on, mutta minä olen yksinäinen ja täydellisistä teinivampyyreistä unelmointi on siksi sallittua. (Vaikka onhan se vähän not cool, kun ko. kirjassa ne niin vaaralliset vamppikset on itse asiassa jotain vegehippejä.) Katsoin myös leffan, ja petyin vähän Edwardin hiuksiin. Se olisi voinut olla ihan kuuma, mutta näytti nyt liikaa kävelevältä geelimainokselta. No okei, olihan se pätkäkin auttamattomasti ihan kamala. Ajatuskulkuni karkasi tuon tuosta ja kuulosti hedelmällisimmillään suunnilleen tältä: "Bella...Wella...hella...della...lella." (Mä muuten inhoan sitä Bellaa! Jonkun pitäisi vedellä tollasta korville! Ei tarvitse aina olla pelastettavana, helkkari.)


Ne hiukset! Bella, Wella... joo. (kuva)

Tulevaisuudessa kuitenkin häämöttää kaikkea mukavaa. Ensi viikolla on se PMMP:n Night-keikka, ja minun perusdokaamisiltamani ovat paisuneet synttäreikseni. En edes muista, milloin viimeksi pidin sellaisia. Joka tapauksessa nyt näyttää käyvän niinkin hyvin, että saan messiin ihan oikeasti melkein kaikki parhaimmat ystäväni. Onks hienompaa edes? No ei. Joudun myös tästä hyvästä syystä siivoamaan, leipomaan ja tekemään piirakkaa. Cool!

Viime viikosta tähän viikkoon olen juossut, sotkenut ja tehnyt. Esseen kautta luentopäiväkirjaan ja sieltä Approon, ja lopulta duuniin. Eilen ja tänään piti sitten nollata heittäytymällä toiseen todellisuuteen, eli katsomalla Taru Sormusten Herrasta -saaga kokonaan putkeen pidennettyinä versioina. Tämä on ehkä epäseksikkäin aihe kirjoittaa juuri nyt, mutta totesin, että aikaa hypestä on kulunut juuri sen verran, että leffat jaksaa katsoa putkeen ja innostua hitosti. Kuten yläasteella Legolasta kuolatessa ja lukiossa leffoja hypetellessä, voin tehdä edelleen samoja huomioita PJ:n aikansaannoksista. En aio avata näitä noobeille, joten osan tajuavat ehkä juurikin nörtit.

- Elijah Wood on useissa kohtauksissa aika pökkelö.
- Sean Bean Boromirina on yksinkertaisesti loistava. Pienet eleet ja kaikki.
- Tykkään paljon Bilbosta hahmona, se on loistokas paskiainen.
- Cate Blanchett näyttää ja kuulostaa ja elehtii ihan kuin kirjaa lukiessa kuvittelemani Galadriel. Onnistunutta, siis.
- Hugo Weavingin Elrondista tulee maskeerauksesta huolimatta edelleen Sormuksen Ritareissa ensimmäisenä vahva ja huvittava "The Matrix has you, Neo" -efekti.
-"Mellon" naurattaa helvetisti Morian oviin koputtelun päätteenä.
- Kahden Tornin Arwen-mässäily, Gimli-läppä ja juonen muuttelut eivät edelleenkään ole kovinkaan hyviä juttuja.
- Vaikka edellinen kohta on tosi, tulee aina kylmät väreet, kun haltiat saapuvat Helmin syvänteelle. Lisäksi hetki, jona taistelu on alkamassa ja örkit hakkaavat maata keihäillä, on aika intensiivinen.
- Rohirrimin ratsastelut aiheuttavat hirveät tunnereaktiot - sekä Helmin syvänteellä jengin tullessa Gandalfin messissä vauhdilla rinnettä alas että Minas Tirithin edustalla "death"-huutojen kaikuessa ilmaan. Se Theodenin puhe on hyvin onnistunut IMHO.
- "They`re taking the hobbits to Isengard" on SEN nettivideon takia aika ruined ja aiheuttaa hajoilua.
- Klonkku nyt on vaan animoitu pirun hienosti.
- Sauronin suun virnistykset Kuninkaan Paluun pidennetyssä versiossa ovat hulppeinta ikinä.
- "The eagles are coming" kosketti kirjassa ja itketti leffassa ja tekee yhä kummankin, vaikka onkin jo sisäpiirivitsi. Sama reaktio on muuten myös "There will be no Shire":lla. Yleisesti ottaen dialogi on toteutettu onnistuneesti useaan kertaan ja kirjasta napsitut lainit toimivat.
- Kuninkaan paluun ruma ontuva pullanaamaörkki, joka siis vissiin johtaa hyökkäystä Minas Tirithiin, on legenda.
- Dimholt ja haamuarmeija Kuninkaan Paluussa on toteutettu aika perseesti.
- Gandalf hakemassa Frodoa ja Samia kotkien kanssa on kauneimpia yksittäisiä kuvia, joita leffat saivat aikaan. Näihin kuuluvat myös lopun Harmaat Satamat, yleisesti Kontu ja Morian kääpiöcity. Niin ja Kuninkaan paluun pidennetyssä versiossa Eomerin juoksemiset Eowynin luo taistelun jälkeen, sekä Eowynin ja Faramirin toisiinsa nojailemiset. Monet näistä itkettivät, kun ensimmäisen kerran näin.


Itku tuloo! (Kuva)

Yleinen sori aksenttien puuttumisesta - olen väsynyt ja paska, mä huomaan. Näitä tulis myös loputtomiin, mä huomaan. Täytyy lopettaa, mä huomaan. Suljetaan Frendit -quotella, mä totean.

Ross: Hello? Didn`t you read Lord of the Rings in high school?
Joey: No, I had sex in high school.

PS. Kent on tykki. Hagnesta Hill pelasti mun sunnuntain ja pelastaa oikeastaan elämältä yhä. Ja mikä jännittävintä, se tekee sen huolimatta ruotsin kielestä, joka on mun mielestä hirveän rumaa (eikä kyse ole siis edes mistään pakkoruotsivinkunasta, vaan ihan oikeasti, se on rumaa ja töksähtelevää).

Olipa kerran...

...eräs haalaroitunut ihmisasia Kauppakadun Approssa. Ihmisasia tentti onnistuneesti itsensä tohtoriksi ja bailasi sen mukaisesti. Ihmisasia muunmoassa lauloi julkisesti Reginan biisistä kohtaa "Pauli, Pauli, Pauli". Ihmisasia heräsi seuraavana päivänä aikaisin aamulla tohtoroituneena ja totesi, että nyt koskee vähän päähän. Ihmisasia kävi ostamassa pahaa Battery Strippediä, laittoi Arctic Monkeysin soimaan ja polki yliopistolle pyörällä, jonka takakumi oli käytännössä tyhjä. Ihmisasialla oli hyvin kylmä aamun viimassa. Yliopistolla ihmisasia haki kahvia, mutta totesi, että take away -mukin pitäminen suorassa on hankalaa jos kädet tärisevät. Ihmisasian kahvista jäi puolet juomatta ikävän horkkailun vuoksi. Ihmisasia yritti myös juoda sitä Batterya, mutta totesi senkin ällöttävän teollisen ja makean makuiseksi. Sitten ihmisasia piirteli kavereineen luentolehtiöihinsä ja haukotteli ja oli nälkäinen ja tyrmistynytkin, koska luennoitsija piti taukoja kahden ja puolen tunnin tarinansa aikana täysin yliarvostettuina. Lopulta ihmisasia vapautettiin kidutuksesta, kävi syömässä parsakaalihippipiirakkaa ja talutti pyöränsä takaisin kaupunkiin. Kaupungissa ihmisasia hamstrasi vielä särkylääkettä ja dödöjä helvetillisiltä 3+1 -päiviltä, joiden ihmissorina ja hajuveden tuoksut räjähtivät ihmisasian kasvoille. Nyt ihmisasia istuu läppärinsä äärellä ja aikoo loppupäivän katsoa televisiota tai haaveilla pillifarkkuisista indierokkaripojista. Ihmisasia näyttää ihan 400-vuotiaalta kotiäidiltä.

Loppu.

Päivän huomioita (enkä enää aio keksiä syitä niille, minä vaan yksinkertaisesti pidän asioiden listaamisesta):

- ulkona on edelleen syksy ja mukavan viileää, eli varmaan jonkun vilukissan mielestä jäätävää, mutta minun mielestäni täydellistä (yöllä oli kuulemma pakkasta, yey)
- olen hirveässä talvivarastokunnossa, eli näytän pitkässä hupparissa raskaana olevalta - MAYDAY!
- kahdeksansivuiset esseet ovat helvetistä ja niihin menee YLLÄTTÄVÄN PALJON aikaa
- loputtomat graduartikkelit ovat vähintään helvetin esikartanosta
- haluan Isoon Kaupunkiin Olemaan Nuori (eli jostain tuntemattomasta syystä sydän kaipaa johonkin Helsinkiin kaiken menon keskelle) - ei vissiin riitä Jyväskylän keskusta, vaikka siitä niin pidänkin
- tänään on ollut lievää en jaksa kuunnella mitään -kriisiä, joka sai tulta alleen lenkillä iPodin pelatessa sufflella ja soittaessa sieltä jotain joululauluja
- okei, no tämän aamun kirpeydessä vibailin jo joulua ja lunta ja joululahjojen suunnittelemista, mutta en kyllä siltikään halua kuunnella iPodistani joululauluja (koska tuossa on 60 GB tilaa, pidän siellä kaiken musan mitä koneella on, mikä on noin muuten osoittautunut ihan hyväksi ratkaisuksi)
- edellisen kohdan takia epäilen, että Minnan Lappi-vibailu on tarttunut tähän savolaisämmään jollain tasolla
- järkyttävä DE-fanityttöikävä päällä, pojat vaan studioon mars mars (kunhan ne tajunnanräjäyttävät uudet biisit on tehty) ja typeriä videoita pihalle tai jotain
- pesin juuri vessaa jollain hullun vahvalla tökötillä, ja nyt kädet kuivaa ja kutiaa
- huomenna voi virallisesti alkaa vibailla Kauppakadun Approa, jihuu!

Kiitos ja näkemiin.

Joskus pitää ryhtyä toimenpiteisiin...



Tuo löytyy nyt seinältäni. Prkl. (Ja laittamalla sen tänne teen siitä julkisen ja todellisen.)

Iltaa. Eilinen meni cocktail-bileissä, eli vahvasti näissä merkeissä:



Nyt on sitten sen mukainen olokin. (Miksi drinkkiohjeiden mukaan tehdyistä paukuista tulee niin viinaisia? Vai evoilimmeko me vain? Vai olemmeko tottuneet baarien jollakin vedellä laimennettuun tavaraan? Tiedä häntä.) Todistusaineisto puoltaa hypoteesia siitä, että hilppailin baarissa ympäriinsä meikit poskilla ja punainen mekko juuri ja juuri päällä. Welcome to the Jungle soi taas kerran ja totesin vihdoinkin, odotusten mukaisesti, Freetimen olevan ihana, ihana baari. Nyt kun olemme todistaneet osaavamme kreisibailata, voimmekin suosiolla siirtyä darrafiilistelymaailmaan, jossa ihmissuhteetkin ovat tänään pyörineet ja pyörineet.

Spotify mahdollistaa jälleen kerran musiikilliset vibailuni. Olen googlaillut ja pyörinyt ja hakenut ja etsinyt ja selannut Ylex:n Parasta Ennen -ohjelman biisilistoja luodakseni mahtavan ysäribiisijonon. Ei ole montaa asiaa, jotka aiheuttaisivat yhtä kivan olon, kuin vanhan mutta megahyvän biisin uudelleenlöytäminen pitkän erossaolon jälkeen.

Tänään sydämiä on lennellyt mm. Mobyn Porcelainin soidessa, eikä tuo nyt soiva The Cardigans jää yhtään jälkeen. Jopa Spaissarien kuuntelusta saa hirveät nostalgiaryöpyt! (Ei nyt sentään mitään wannabeja, vaan Too Much.)

Suosittelen kaikille omaa matkaa 90-luvulle!


Tässä tuo alla soiva helmi. Nina Persson on tosi cool tossa videossa. Musta tulee tollanen isona.